Miten lämmitystolppien kanssa toimitaan? perjantai 21. helmikuuta 2020

Kylmällä säällä auton moottoria lämmitetään ennen ajoa yleensä enintään parin tunnin ajan, jos parkkipaikalla on lämmitystolppia.

Muista myös varmistaa ennen pihasta lähtöä, että irrotat lämmitysjohdon autosta.

Muistattehan, että auton lämmitysjohto on irroitettava aina käytön jälkeen pistorasiasta

Auton lämmitysjohto tulee turvallisuussyistä aina käytön jälkeen irroittaa pistorasiasta eikä pistorasiassa olevaa johtoa saa jättää esimerkiksi lämmitystolppaan roikkumaan. Myös lämmitystolpan luukku täytyy laittaa lukkoon.

Avoin pistorasiakotelo ja vapaasti roikkuva jännitteinen lämmitysjohto aiheuttavat sähköiskun vaaran. Jos pistokytkin putoaa vesilätäkköön tai lumisohjoon, se saattaa tehdä ympärillä olevan alueen sähköiseksi. Lisäksi lämmitysjohto voi rikkoutua vaaralliseen kuntoon esimerkiksi paikoitusalueen lumenluonnin yhteydessä. Avoimena oleva pistorasiakotelo puolestaan on alttiina ilkivallalle.

seinäjoki isännöinti